SOITA 050 569 3859

Hummus, eli kikhernetahna on alun perin kotoisin Libanonista. Historian saatossa se on kuitenkin vallannut muutkin Välimeren ympäristön arabiankieliset maat –ja viime vuosina myös Pohjoismaat.

Perinteinen hummus maustetaan valkosipulilla, oliiviöljyllä, sitruunamehulla ja murskatuista seesaminsiemenistä valmistetulla tahinilla. Hummus taipuu kuitenkin moneen, ja niinpä olemme keittiössämme kehitelleet siitä monenlaisia versioita, muun muassa suomalaiseen makuun sopivan punajuurihummuksen.

Hummus on täysin kasviperäinen proteiininlähde, jolla on helppo rikastaa ruokavaliotaan ympäristöystävällisesti. Hummusta voi käyttää esimerkiksi salaatinkastikkeena, dippikastikkeena tai leivän päällä. Siitä voi myös koostaa herkullisen aterian lisäämällä hummuspedille esimerkiksi paahdettuja juureksia. Hummus toimii myös erinomaisena ja täyttävänä matkaeväänä suoraan purkista lusikoituna.

Hummus sopii erinomaisesti monenlaiseen ruokavalioon, sillä se on maidotonta, vegaanista ja gluteenitonta.

Välimeren herkkujen hummusvalikoimaan kuuluu tällä hetkellä: perinteinen hummus, punajuurihummus, sekä vihreä hernehummus.

Mikä on sinun suosikkisi?

Cart Overview